Spinnova tekee kehitysinvestoinnin omaan langankehräämöön

Vastuullisia tekstiilimateriaaleja kehittävä Spinnova on päättänyt uudesta investoinnista tutkimus- ja kehitystoimintoihinsa, ja perustaa itselleen teollisen mittakaavan langankehräämön. Investointi tehostaa Spinnovan kaupallisen vaiheen tekstiilikehitystä, parantaa brändiyhteistyötä ja edesauttaa Spinnovan markkinoille menoa.

Spinnova on päättänyt tehdä arviolta 2,2 miljoonan euron investoinnin omaan langankehräyslaitokseen, joka perustetaan tutkimus- ja kehitystarkoituksiin. Hankkeella on ollut vahva Jyväskylän liike-elämän tuki, ja Keski-Suomen ELY-keskus on myöntänyt sille noin 600 tuhannen euron kehittämisavustuksen. Tuki sisältyy kokonaisinvestointiarvioon.

Investointipäätöksen peruste on, että oma, paikallinen kehräämö yksinkertaistaa kaupallisen vaiheen isomman mittakaavan tutkimus- ja kehitysprosessia sekä nopeuttaa tuotekehitysprojektien läpivientiä monen brändikumppanin kanssa.

Spinnova tekee esikaupallisessa vaiheessaan langan kehityksessä läheistä yhteistyötä Rieterin ja monen muun kehruukumppanin kanssa. Spinnovalla on myös kansainvälisen tason lanka-asiantuntijoita omassa tiimissään.

– Kehräämö lähellä kuiduntuotantoa parantaa kaupallisen vaiheen toimintaamme paljon. Voimme tehdä nopeita kokeiluja, säästää läpimenoaikaa ja testata pienempiä eriä kuin ennen. Tämä parantaa olennaisesti puupohjaiseen SPINNOVA®-kuituun pohjautuvaa tekstiilikehitystämme, ja on myös arvokas sijoitus tulevaisuuteen ajatellen kaikkia vaihtoehtoisia jäteraaka-aineitamme, toteaa Spinnovan toimitusjohtaja ja toinen perustaja Janne Poranen.

Spinnovan puhdas teknologia pystyy muuntamaan tekstiilikuiduksi puun lisäksi myös monenlaisia jätevirtoja kuten nahka- ja maatalousjätettä. Mahdollisuus testata uusia raaka-aineita ketterästi kuidusta langaksi nopeuttaa huomattavasti niiden toteutettavuustutkimuksia ja mahdollisia tuotekehitysprosesseja.

Spinnova on valinnut uuden kehräämön teknologiatoimittajaksi sveitsiläisen Rieterin, joka on puuvillan kehräämiseen tarkoitetun teknologian markkinajohtaja.
– Vastuullisuus on olennainen osa Rieterin strategiaa, ja ympäristöystävällisillä kuiduilla on vastuullisempien lankojen kehityksessä päärooli. Rieter osallistuu mielellään huipputeknologiansa kautta Spinnovan tuotekehitykseen, toteaa Roger Albrecht, Rieterin Machines & Systems -liiketoiminta-alueen johtaja.

Teknologiatoimitukset ajoittuvat arviolta vuoden 2022 loppuun. Kehräämö perustetaan Jyväskylään, missä Spinnovan pilottilaitos tuottaa jo kuitua ja minne Spinnova rakentaa parhaillaan kumppaninsa Suzanon kanssa kaupallista tehdasta Woodspin-yhteisyritykselle.

Muita aikatauluja ja projektin yksityiskohtia kerrotaan myöhemmin.

Investoinnilla on hyvin vähän vaikutusta Spinnovan taloudelliseen suorituskykyyn vuosina 2021-2022.  
 

Janne Poranen
Toimitusjohtaja
Spinnova Oyj
janne.poranen@spinnova.fi
0400 138 711

Hyväksytty neuvonantaja

Alexander Corporate Finance Oy
P. 050 520 4098