Spinnova Oyj:n hallitus päätti uudesta osakepohjaisesta sitouttamisjärjestelmästä kannustaakseen johtoryhmää kasvattamaan omistustaan yhtiössä

SPINNOVA OYJ, YHTIÖTIEDOTE 20.3.2024 KLO 11.30 

 

Spinnova Oyj:n hallitus päätti uudesta osakepohjaisesta sitouttamisjärjestelmästä kannustaakseen johtoryhmää kasvattamaan omistustaan yhtiössä

Spinnova Oyj:n hallitus on päättänyt uuden lisäosakejärjestelmän perustamisesta yhtiön toimitusjohtajalle ja johtoryhmän jäsenille.

Lisäosakejärjestelmän tarkoituksena on yhdenmukaistaa osallistujien ja yhtiön osakkeenomistajien tavoitteet yhtiön arvon kasvattamiseksi pitkällä aikavälillä, sitouttaa osallistujat työskentelemään yhtiössä sekä kannustaa heitä hankkimaan ja omistamaan yhtiön osakkeita.

Lisäosakejärjestelmässä on yksi tilikaudet 2024–2025 kattava sitouttamisjakso, jonka aikana osallistujilla on mahdollisuus ansaita palkkiona Spinnovan osakkeita. Järjestelmässä henkilö voi ansaita palkkiona yhden lisäosakkeen kutakin henkilön järjestelmään kohdentamaa osaketta kohden yhtiössä työskentelyn ja henkilökohtaisen osakeomistuksen perusteella.

Jos osallistujan työ- tai toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei pääsääntöisesti makseta. Lisäosakejärjestelmästä maksettavien palkkioiden arvo riippuu ohjelman puitteissa hankittujen osakkeiden määrästä. Palkkioiden arvo vastaa yhteensä enintään noin 210 000 Spinnova Oyj:n osaketta, sisältäen rahana maksettavan osuuden, laskettuna osakkeen nykykurssin mukaan ja olettaen, että osallistujat sijoittavat osakkeisiin yhteensä hallituksen mahdollistaman enimmäismäärän.

Sitouttamisjärjestelmän mahdollinen palkkio maksetaan sitouttamisjakson päättymisen jälkeen, kuitenkin viimeistään huhtikuun 2026 lopussa. Palkkio maksetaan osittain Spinnova Oyj:n osakkeina ja osittain rahana. Palkkion rahaosuudella on tarkoitus kattaa palkkiosta osallistujalle aiheutuvat verot ja lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut.

 

Spinnova Oyj

Lisätiedot:
Virva Vesanen
Head of Investor Relations
Puh. 020 703 2430

Hyväksytty neuvonantaja:
Aktia Alexander Corporate Finance Oy
P. 050 520 4098

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Päämediat

 

Spinnova – Vastuullisia tekstiilimateriaaleja, luonnollisesti

Spinnova mullistaa tekstiilien valmistustavan globaalisti. Spinnova on kehittänyt uudenlaisen patentoidun teknologian tekstiilien valmistamiseen puusta ja jätevirroista kuten nahka-, tekstiili- tai ruokajäte, ilman haitallisia kemikaaleja.

SPINNOVA®-kuitu ei tuota lainkaan sivuvirtoja tai mikromuovia, ja sen CO2-päästöt ja vedenkäyttö ovat minimaaliset.

SPINNOVA®-materiaalit ovat nopeasti maatuvia ja kierrätettäviä. Spinnova on sitoutunut käyttämään vain vastuullisia raaka-aineita kuten FSC-sertifioitu puu ja jätevirrat. SPINNOVA®-kuitu tuotetaan ilman haitallisia tai monimutkaisia kemiallisia prosesseja, ja se tuntuu luonnollisilta kuiduilta kuten puuvilla ja pellava.

Spinnova on palkittu mm. Fast Company -lehden, ISPO:n, Scandinavian Outdoorin, ANDAMin, Monoclen ja Marie Claire UK:n vastuullisiin innovaatioihin liittyvissä kilpailuissa.

Spinnovan osakkeet (SPINN) noteerataan Nasdaq First North Growth Market Finland-kasvumarkkinapaikalla.

SPINNOVA®-kuidun verkkopalvelu: www.spinnova.com
Spinnova-konsernin verkkopalvelu: www.spinnovagroup.com