Spinnova Oyj: Muutos Spinnovan hallituksen kokoonpanossa

SPINNOVA OYJ, YHTIÖTIEDOTE, 21.9.2022, klo 11.00

Spinnova Oyj: Muutos Spinnovan hallituksen kokoonpanossa

Timo Soininen on ilmoittanut luopuvansa hallitusjäsenyydestään Spinnovassa allokoidaakseen enemmän aikaa muihin rooleihinsa ja tehtäviinsä. Muutos astuu voimaan 30.9.2022.

Soininen on yksi Spinnovan perustajaosakkaista ja hän on toiminut hallituksen jäsenenä yhtiön perustamisvuodesta 2014 lähtien.

Hallituksen puheenjohtaja Janne Poranen kommentoi: “Haluamme kiittää Timoa hänen merkittävästä kontribuutiostaan yhtiön innostavan strategisen vision rakentamisessa ja tuesta Spinnovan kasvumatkalla alkuvaiheen start-upista pörssilistatuksi yhtiöksi. Yhtiö ei olisi tässä pisteessä ilman Timon erinomaista työpanosta. Haluan lisäksi henkilökohtaisesti kiittää Timoa erinomaisesta yhteistyöstämme vuosien varrella.” 

Timo Soininen toteaa:

”Olen saanut tehdä tiivistä yhteistyötä Janne Porasen ja Juha Salmelan kanssa Spinnovan kasvattamiseksi jo 8 vuotta ja koen että nyt on hyvä hetki minun siirtyä pois hallituksesta ja vapauttaa aikaa muihin tehtäviini. Uusi toimitusjohtajamme Kim Poulsen on nyt tukevasti ruorissa ja olen vakuuttunut että yhtiö pysyy tiukasti kurssissa kohti isoa visiotamme, jossa Spinnova muuttaa koko globaalin tekstiiliteollisuuden raaka-ainepohjan paremmaksi.

On ollut suuri kunnia että olen saanut olla mukana tässä ainutlaatuisessa tarinassa ja jatkan nyt yhtiön tukemista ja seuraamista osakkeenomistajan roolissa.”
 

Spinnova Oyj

Lisätiedot:

Janne Poranen, hallituksen puheenjohtaja
Puh. 020 703 2430
ir@spinnova.fi

Hyväksytty neuvonantaja:
Aktia Alexander Corporate Finance Oy
Puh. 050 520 4098

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Päämediat

Spinnova – Vastuullisia tekstiilimateriaaleja, luonnollisesti

Spinnova mullistaa tekstiilien valmistustavan globaalisti. Spinnova on kehittänyt uudenlaisen patentoidun teknologian tekstiilien valmistamiseen puusta ja jätevirroista kuten nahka-, tekstiili- tai ruokajäte, ilman haitallisia kemikaaleja.

SPINNOVA®-kuitu ei tuota lainkaan jäte- tai sivuvirtoja tai mikromuovia, ja sen CO2-päästöt ja vedenkäyttö ovat minimaaliset.

SPINNOVA®-materiaalit ovat nopeasti maatuvia ja kierrätettäviä. Spinnova on sitoutunut käyttämään vain vastuullisia raaka-aineita kuten FSC-sertifioitu puu ja jätevirrat. SPINNOVA®-kuitu tuotetaan ilman haitallisia tai monimutkaisia kemiallisia prosesseja, ja se tuntuu luonnollisilta kuiduilta kuten puuvilla ja pellava.

Spinnova on palkittu mm. Fast Company -lehden, ISPO:n, Scandinavian Outdoorin, ANDAMin, Monoclen ja Marie Claire UK:n vastuullisiin innovaatioihin liittyvissä kilpailuissa.

Spinnovan osakkeet (SPINN) noteerataan Nasdaq First North Growth Market Finland -kasvumarkkinapaikalla.

SPINNOVA®-kuidun verkkopalvelu: www.spinnova.com
Spinnova-konsernin verkkopalvelu: www.spinnovagroup.com