Toimitusjohtajan katsaus

Spinnovan tarina lähtee liikkeelle vuodesta 2009, jolloin perustajat Janne Poranen ja Juha Salmela tekivät mikroselluloosatutkimusta VTT:llä. He tutkivat, voisiko puukuituja kehrätä tekstiilikuiduksi samalla tavalla kuin hämähäkki kutoo proteiinista hämähäkinseittiä. Janne ja Juha päättelivät, että se voisi olla mahdollista, jolloin he jalostivat ja patentoivat tämän prosessin validoiduksi teknologia-alustaksi. Spinnovan teknologia mahdollistaa, että SPINNOVA®-kuidun raaka-aineena voidaan käyttää puusellua, nahkajätettä, maatalousjätettä ja kierrätettyä puuvillaa tai muuta tekstiilijätettä.

Toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan Janne Porasen katsaus vuoteen 2024

Vuosikatsauksesta (14.3.2025)

”Vuoden 2024 aikana otimme konkreettisia askelia kohti tavoitteitamme. Julkaisimme päivitetyn strategiamme maaliskuussa 2024. Strategiassamme keskitymme teknologiamme myyntiin lähinnä raaka-aineen ja tekstiilien valmistajille. Uudistimme myös organisaatiomme, jotta se tukee parhaalla tavalla uutta strategiaamme. Lisäksi allekirjoitimme maaliskuussa Suzanon kanssa aiesopimuksen koskien investointia puupohjaiseen SPINNOVA®-kuidun tuotantolaitokseen. Spinnovan teknologiakehitys eteni pääprosessien osalta hyvin ja tavoitteena oli esisuunnitteluvaiheeseen siirtyminen jo syksyllä 2024. Valitettavasti Suzano ilmoitti meille helmikuussa 2025, että he eivät investoi yhteistyön seuraaviin vaiheisiin. Päätös perustui yhtiön äskettäin määriteltyihin prioriteetteihin ja pääoman allokointistrategiaan.”

”Vaikka tämä vuosia kestänyt hyvä yhteistyö nyt päättyi tällä muotoa, on hyvä ymmärtää muutama tärkeä asia. Spinnovalla on edelleen täysi kyvykkyys osoittaa teknologiakonseptimme toimivuus asiakkaillemme, vaikka emme enää olekaan tiiviissä yhteistyössä Suzanon kanssa. Kuten olemme kertoneet, niin jatkossa meillä on myös oma MFC konseptimme, joka on juuri käyttöönottovaiheessa. Tämä tarkoittaa, että pystymme itse osoittamaan koko konseptin toimivuuden raaka-aineesta lopputuotteeseen saakka. Suzano yhteistyön päättyminen vaikuttaa toki lähiajan valintoihimme ja tulemmekin arvioimaan oman strategiamme tässä uudessa tilanteessa.

Vuonna 2024 allekirjoitimme Valmetin kanssa kumppanuussopimuksen prosessilaitteiden toimittamisesta teknologia-asiakkaillemme. Valmet on pitkäaikainen kumppanimme, ja se on erittäin sitoutunut alentamaan kuidun tuotannon pääoma- ja käyttökustannuksia sekä toimimaan globaalina partnerinamme teknologiatoimituksissamme.

Brändiyhteistyöt myös jatkuivat ja loimme markkinalle kysyntää SPINNOVA®-kuidulle. Brändikumppanimme lanseerasivat useita kaupallisia tuotteita vuoden aikana ja saimmekin hyvää palautetta kuitumme toimivuudesta ja puuvillamaisuudesta. SPINNOVA®-kuidulle on siis kysyntää ja tarvetta!

Kaiken kaikkiaan vuoden 2024, kuten muidenkin vuosien, kehityksen takana on Spinnovan osaava ja motivoitunut henkilöstö. Tuomaksen ja muun johdon ohjauksella olemme myös johdonmukaisesti edenneet kohti tavoitteitamme. Yhteistyö hallituksen ja johdon välillä on saumatonta. Hallituksemme vahvistui vuonna 2024 uudella osaamisella ja olemme myös siltä osin täysin valmiita viemään yhtiötä kohti parempaa tulevaisuutta.

Kehitämme ja myymme täysin uutta teknologiaa, joka mahdollistaa globaalin hiilijalanjäljen pienentämisen tekstiilisektorilla. Tämän saavuttaminen vaatii kuitenkin paljon työtä ja kärsivällisyyttä. Haluankin kiittää monia pitkäaikaisia kumppaneitamme ja sijoittajiamme luottamuksesta ja pitkäjänteisestä sitoutumisesta. Uskon edelleen täysin, että meillä on yhdessä kumppaneidemme kanssa mahdollisuus saavuttaa tavoitteemme. Nyt tehdään jotain täysin uutta ja mullistavaa, sellaista, jolla on globaalia merkitystä.”

Janne Poranen
Toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja ja toinen perustajista